Heide Park – Pohjois-Saksan suurin huvipuisto

Kauniissa maisemissa sijaitseva Heide Park on yksi Saksan suurimmista huvipuistoista ja tarjoaa takuulla mielekästä tekemistä jokaiseen makuun.

Valtavasti hupia

Soltaun lähellä sijaitseva Heide Park mykistyttää vierailijan jo koollaan – 85 hehtaaria ja yli neljäkymmentä toinen toistaan hienompaa huvipuistolaitetta tekevät siitä Pohjois-Saksan suurimman huvipuiston. Pääosa alueen laitteista on suunniteltu koko perheelle, mutta alueen monet vuoristoradat ja vastaavat tarjoavat hiuksia nostattavaa hupia myös todellisille hurjapäille. Vuonna 1978 perustettu huvipuisto pitää sisällään nykyisin myös hotellin ja mökkimajoitusta, joten täällä on helppo viettää hauska päivä, jos toinenkin.

Vierailu hyvä suunnitella etukäteen

Alun perin huvipuisto käsitti vain kuusi laitetta, mutta vuosien saatossa valikoima on monipuolistunut huomattavasti. Heide Parkin yli 40 erilaista laitetta on jaettu usealle eri alueelle. Huvipuiston laajuudesta johtuen käyntiä ja liikkumista alueella on hyvä suunnitella etukäteen, ainakin perheen pienimpien kanssa vierailtaessa. Tällöin ikimuistoisesta huvipuistopäivästä jää takuulla hyvä maku kaikkien suuhun.

Tärpit:

  • Pääsisäänkäynnin yhteydessä olevat paikallista Ala-Saksin rakennusperinnettä esittelevä kylä
  • 35 metriä korkea Vapaudenpatsaan kopio puisen Colossus-vuoristoradan sisällä
  • Huvipuiston eri alueiden läpikäynti
  • 120km/h:n vuoristorata Colossus
  • Alueen muut laitteet oman maun mukaan

Autoillessa huomioitavaa:

  • Kohde on helposti saavutettavissa Travemünden ja Hampurin suunnasta autolla tultaessa
  • Varsinkin perheen kanssa vierailua helpottaa, jos majoittuu mys alueella. Tällöin huvipuistokierrosta voi jakaa kahdelle päivälle perheenjäsenten jaksamisen mukaan.

Etäisyys Travemündesta: 148 km (1t 32 min)