Fehmarn – Rantaviivaa ja vesiurheilua

Fehmarn on Saksalle kuuluva saari Itämerellä, jonka 78 kilometriä pitkä rantaviiva ei jätä ketään kylmäksi.

Yksi Saksan aurinkoisimmista paikoista

Fehmarn-saari tarjoaa aktiivilomailijalle reilusti erilaisia aktiviteetteja ratsastamisesta sukeltamiseen. Saari onkin tunnettu paikkana, missä yhdistyvät urheilu ja lomailu loistavalla tavalla.Saari vetää hyvien tuuliolosuhteiden ansiosta etenkin leijalautailun ystäviä puoleensa. Myös purjelautailu on saaren ympäristössä todella kovassa suosiossa.

Mikäli vedessä laudan päällä urheilu ei kuitenkaan sytytä, tarjoaa meri huikeat puitteet myös sukelteluun, kalastamiseen sekä perinteisempään purjehtimiseen. Fehmanin saarella voi myös liikkua muuallakin kuin vedessä. Saari on tunnettu esimerkiksi myös golffareiden ja ratsastajien parissa.

Idyllinen lomailukohde

Lähes 100 aurinkoista päivää vuodessa, kuvankaunis ranta, rosoisia kalliojyrkänteitä - Fehmarn tarjoaa lähestulkoon kaikkea mitä rantalomalta voi odottaa. Esimerkiksi saaren eteläisellä rantakadulla sijaitsev FehMaren allasosasto on suosittu nähtävyys sekä hyvä paikka poiketa hemmottelua kaipaavalle. Täällä on laaja valikoima hyvinvointia ja rentoutumista edistäviä altaita sekä palveluita merivesialtaista luksussaunoihin.

Tärpit:

  • Fehmarn on myös kaupunki Fehmarnin saaren sisällä.
  • Saari on yhdistetty mantereeseen lähes kilometrin mittaisella riippusillalla.
  • Saarella järjestetään paljon leijalautailu- ja purjehduskisoja.

Etäisyys Travemündesta: 85 km (1 t 3 min)