Dresden - yksi Euroopan vihreimmistä suurkaupungeista

Noin puolen miljoonan asukkaan Dresden sijaitsee vehreässä laaksossa Elbejoen varrella. Kaupungin pinta-alasta noin 63 % on viheraluetta.

Luontoa ja hyviä retkeilymahdollisuuksia

Dresden sijaitsee molemmin puolin Elben jokilaaksoa noin 113 metriä merenpinnan yläpuolella. Sen korkein kohta, Triebenberg, yltää yltää jopa 384 metrin korkeuteen. Elben niityt johtavat yli 20 kilometrin matkan molemmin puolin jokea kaupungin läpi, keskeytyen hetkeksi ainoastaan sisäkaupungin osissa.

Kaupunki on tunnettu puistoistaan, puutarhoista ja lehtikujista, jotka nauttivat luonnonsuojelun eduista. Etenkin retkeilijälle alue on miellyttävä. Kaupungin pohjoisosassa sijaitseva Dresdenin nummi on suuri yhtenäinen viheralue. Lisäksi kaupungin alueella on neljä luonnonsuojelualuetta sekä 12 maisemasuojelualuetta.

Toisen maailman sodan pommittama Dresden

Dresden kärsi toisen maailmansodan ilmapommituksissa kenties pahimmat vauriot Euroopassa. Kaupunki oli kirjaimellisesti tuhkan peitossa. Myöhemmin kaupunki on kuitenkin rakennettu uudestaan kukoistukseensa. Kaupungin läpi virtaava Elbe-joki jakaa kaupungin kahteen eri osaa: eteläpuolella sijaitsee vanhakaupunki Alstadt, jossa sijaitsee myös entisöidyt historialliset nähtävyydet. Pohjoisella kaupunginpuoliskolla taas on uusi moderni puoli Neustadt, joka tarjoaa lukuisia trendikkäitä ravintoloita ja kahviloita.

Dresden kuuluu Saksan taiteen merkittävimpiin keskuspaikkoihin

Dresdeniin on vuosisatojen aikana kulkeutunut lukuisia merkittäviä taideteoksia. Patsaista ja tauluista kenties tunnetuin on yleisön nähtävillä oleva teos, Rafaelin Sikstiiniläismadonna. Kaupunki tarjoaa reilusti kulttuuria tasokkailla gallerioilla ja taidemuseoilla sekä konserttimahdollisuuksillaan. Sieltä löytyy lukuisia korkealaatuisia kokoelmia, joiden tutustumiseen voi varata useammankin päivän.

Tärpit:

  • Dresdenin sisällä voi tehdä lukuisia erilaisia päivämatkoja, esimerkiksi Basteinin hiekkavuorille tai vaikkapa Köningsteinin valtavalle linnoitukselle korkean mäen päälle.
  • Dresdenin Elbejokilaakso oli UNESCON maailmanperintölistalla vuodesta 2004 lähtien, mutta se poistettiin luettelosta vuonna 2009. Syy tähän oli uuden Waldschlösschen sillan rakentaminen jokilaakson yli lähellä Dresdenin historiallista keskustaa.

Etäisyys Travemündesta: 526 km (4 t 51 min)